VAASAN YLIOPISTO

Executive Leadership Coaching

Tähtäimessä uuden ajan yliopisto

Rehtori Jari Kuusisto toteutti Vaasan yliopistossa mittavan organisaatiouudistuksen. Muutoksen tuulet puhalsivat läpi koko organisaation selkeyttäen työnjakoa ja avaten yliopiston ovet maailmalle. Delficon oli hankkeessa mukana ihmisten välisen yhteistyön ja roolitusten sparraajana.

Kun Jari Kuusisto aloitti Vaasan yliopiston rehtorina vuonna 2016, hän käynnisti mittavan hankkeen yliopiston rakenteiden tuulettamiseksi.

– Käsissämme oli hyvin perinteinen yliopisto. Samalla organisaatiossa oli havaittavissa johtamisvajetta ja siiloutunutta toimintaa, positiivisen yhteistyön loistaessa poissaolollaan, Kuusisto luonnehtii.

– Oma taustani on tiede- ja innovaatiotutkimuksessa. Sitä kautta oli erittäin luontevaa lähteä pohtimaan uutta organisaatiorakennetta, rahoittajien vaatimuksia, ympäröivän yhteiskunnan tarjoamia oppeja sekä maailmaa tällä hetkellä muokkaavia teemoja.

Moniulotteisia muutoksia

Perinteisten akateemisten putkien ympärille rakennettiin ketterä matriisiorganisaatio. Tieteellistä tutkimusta läpileikkaaviksi tutkimusalustoiksi kiteytyivät digitalisaatio, energia ja kestävä kehitys sekä innovaatiot ja yrittäjyys. Kuusisto rekrytoi johtoryhmälle myös Scientific Advisor Boardin, jossa on mukana kunnioitettava otos vaikuttajia tieteen ja yhteiskunnan saumakohdista.

Neuvonantajajoukko on verkottanut yliopistoa yhteiskunnan kanssa kiitettävällä tavalla. Sillä on ollut osuutensa myös yliopiston laatujärjestelmien kehittämisessä.

– Neuvonantajaryhmä on sparrannut niin organisaatiorakennetta, johdon tekemisiä kuin itseänikin. Sieltä nousi myös idea akateemisesta uramallista, joka huomioi kaikki keskeiset ryhmät tutkimuksessa, koulutuksessa ja projektityössä. Parhaillaan on valmistelussa myös yliopiston hallintohenkilökunnan oma uramalli. Uusi malli luo yliopistolle sisäiset työmarkkinat ja valjastaa organisaatiosta löytyvän osaamisen käyttöön aiempaa paremmin. Se mahdollistaa myös työkierron, elämäntilanteen huomioimisen sekä systemaattisen ammatissa etenemisen, Kuusisto iloitsee.

Tutkimusalustoille rakennettiin omat, työelämän kansainvälisistä vaikuttajista kootut Advisor Boardinsa. Niiden avulla nuoret tutkijat saavat niin sparrausta kuin kiinnostavia tutkimusaiheitakin. Uudistus toi Kuusiston rinnalle myös kolme vararehtoria, jotka olivat keskeisessä roolissa muutoksen läpiviemisessä.

Sparrausta yksin ja yhdessä

Uuden äärellä tarvittiin hyvää muutosjohtamista. Delficon kutsuttiin mukaan kehittämään johtoryhmän yhteistyötä ja yhteisymmärrystä.

Johtoryhmän jäsenet pureutuivat Delficonin Minnariikka Rajalan johdolla johtoryhmätyöskentelyn haasteisiin, vuorovaikutuksen tapoihin ja ryhmädynamiikkaan. Halukkaille tarjottiin myös mahdollisuutta henkilökohtaiseen sparraukseen ja toimintatyylianalyysiin.

Yliopiston rehtorikolmikko sai oman valmennuskokonaisuutensa, jossa jäsenneltiin niin ryhmän keskinäisiä rooleja, vuorovaikutusta kuin vastuitakin. Rajala sparrasi Kuusistoa myös tämän omasta toiminnasta.

– Valmennukset auttoivat vuorovaikutuksen ja yhteistyön kehittämisessä merkittävästi. Minnariikka fasilitoi kokonaisuutta taitavasti. Jäsensimme uutta maailmaa, keskustelimme yhteisestä tekemisestä ja rajapinnoista. Tapaamiset syvensivät ihmissuhteita ja vahvistivat luottamusta, Kuusisto kertoo.

Muutos tuotti tulosta

Vuonna 2016 käynnistynyt pitkäjänteinen työ tutkimuksen, kansainvälistymisen, yritysyhteistyön ja rahoituksen saralla on tuottanut tulosta monin tavoin. Yksi konkreettinen osoitus asiasta on se, että vuonna 2021 Vaasan yliopisto nousi ensimmäistä kertaa Times Higher Education -yliopistorankingissa 500 parhaan joukkoon.

– Olen lopputulokseen tyytyväinen. Moni asia on muuttunut ratkaisevalla tavalla. Teemme relevantteja asioita ja olemme saaneet kiitosta avautumisesta kohti yhteiskuntaa. Myös yliopiston rahoitus ja näkyvyys ovat parantuneet merkittävästi ja tulokset näyttävät oikeaan suuntaan, Kuusisto iloitsee.

Delficon saa Kuusistolta kiittävän arvion toiminnastaan.

– Olimme valmennuskokonaisuuteen ja sparraukseen todella tyytyväisiä, ja uskon, että yhteistyömme saa jatkoa. Pääsimme Delficonin avulla pureutumaan todellisiin kipukohtiin, läpivalaisemaan tekemistä ja nostamaan kissoja pöydälle. Myös käsitykseni omista, itselleni tyypillisistä toimintatavoista kehittyi harppauksin, Kuusisto kiittää.

Arvostus on molemminpuolista:

– Jari edustaa uudenlaista johtajuutta ja antaa organisaatiolleen maksimaalisen tilan ja autonomian. On ollut hienoa seurata, miten hän on hahmottanut moniulotteisen toimintaympäristön, tukenut uusia johtajia ja reagoinut niin ulkoa tulleisiin ääniin kuin sisäisiin tarpeisiinkin, Minnariikka Rajala sanoo.

–  Jarilla on poikkeuksellinen kyky rakentaa uusia, moderneja organisaatioita ja toimintamalleja. Hän on siten tismalleen oikealla paikalla rakenteiden ravistajana. On upeaa, että hän on onnistunut muovaamaan rakenteita ja johtamisjärjestelmiä hyvin perinteisessä yliopistomaailmassa.

 

Uwasa.fi

Delficon

MUITA MIELENKIINTOISIA

Novartis

Novartis

"Tavoitteena oli kunkin johtajan omien erityisten vahvuuksien hyödyntäminen ja uusien toimintamallien innovointi."

Nokian Renkaat

Nokian Renkaat

"Valmennus kirkasti omaa osaamista ja auttoi muotoilemaan ja löytämään uusien näkökulmia omaan tekemiseen."