NOKIAN RENKAAT

Executive Leadership Coaching

Nokian Renkaiden upeassa kasvutarinassa on tärkeässä roolissa ollut pitkään mukana Susanna Tusa. Konsernin lakiasiainjohtajana Susanna on ollut yhtiön avainhenkilö ja vahva tekijä yhtiön kehittämisessä ja toiminnan kasvun tukemisessa. Susanna on ollut aina vahvasti sitoutunut yhtiöön; onhan hän kotoisinkin Nokialta. Mikä sai hänet kuitenkin siirtymään johtoryhmätehtävästä ja esimiesroolista asiantuntija-asemaan organisaatiossa? Ja miten se ylipäätään oli mahdollista?

Coachauksen avulla eteenpäin

Delficonin Minnariikka Rajalan ja Susanna Tusan yhteistyö alkoi, kun oli aika miettiä rohkeasti ja raja-aitojakin rikkoen uusia suuntia Susannan uralla. Oli selvää, että Nokian Renkaat yhtiönä oli Susannalle edelleen tärkeä ja motivoiva, mutta rooli yhtiössä oli uuden äärellä. Susanna oli jo pidempään halunnut työskennellä lähempänä liiketoimintaa ja olla mukana sen konkreettisessa kehittämisessä. Siihen rooli ison kansainvälisen pörssiyhtiön lakiasiainjohtajana ei enää taipunut – hallinnolliset tehtävät täyttivät työpäivät. Susanna ja Minnariikka lähtivät yhdessä pohtimaan, miten ja mistä voisi löytyä Susannalle uusi polku yhtiön sisällä. Polun päähän ei löydä, ellei ensin lähde kartoittamaan tarkasti, mikä on itselle tärkeää. Erilaisten harjoitusten ja arviointien avulla saatiin vahvistus sille, minkä Susanna kyllä jo sisimmässään tiesi. Oli aika siirtyä eteenpäin. Minnariikan kanssa käytiin luottamuksellista ja hyvin avointa keskustelua isoon uramuutokseen liittyvistä positiivisista ja haastavista asioista. Miten organisaatiossa suhtaudutaan totutusta poikkeavaan urapolkuun? Miten uudet kollegat ottavat tilanteen vastaan? Susannalle johtavassa asemassa tai esimiehenä toimiminen ei tässä kohtaa uraa ollut ratkaisevaa. Nyt oli aika oppia lisää ja saada uusia haasteita sulkematta ovia sille, että myöhemmin voisi taas olla johtamisen aika.

Tulokset ja hyödyt

Kun yhtiössä oltiin avoimia Susannan siirtymiselle globaaliin asiantuntijatehtävään, oli mahdollista pitää tärkeä, osaava ja motivoitunut ihminen edelleen talossa. Erityisesti Susanna kiittelee uusia kollegoitaan erinomaisesta vastaanotosta. Uusi rooli ja uudet työtehtävät on ollut sujuvaa oppia, kun organisaatiossa on suhtauduttu avoimesti muutokseen.

”Olen todella innostunut uudesta tehtävästäni ja sen kautta saamastani mahdollisuudesta oppia paljon uutta ja haastaa itseäni. Koen nyt olevani tietyllä tavalla enemmän hyödyksi. Minulla on jälleen valtavasti intoa tehdä töitä”, kertoo Susanna Tusa.

Delficonin ja Minnariikan mukaan tulo prosessiin, jossa Susanna pohti haastavaa urasiirtoa, oli ratkaisevan tärkeää. Isoja muutoksia on hyvä pohtia yhdessä ulkopuolisen coachaus-ammattilaisen kanssa. ”Susannalla on ollut valtavan hieno ura Nokian Renkailla. Pääsin valmentajana mukaan tilanteeseen, jossa asiakkaallani oli halu pysyä yhtiössä, mutta piti löytää täysin uudenlainen rooli entiseen verrattuna. On upeaa, että Susannan kaltainen sitoutunut, avarakatseinen ja uudenoppimiseen halukas työntekijä löytää itselleen juuri oikeanlaista tekemistä ilman, että tarvitsee vaihtaa yritystä tai irtisanoutua. Mielestäni Susanna on ollut rohkea suunnannäyttäjä organisaatiossa muillekin: aina ei uran tarvitse mennä ennalta määrättyjä polkuja pitkin, vaan meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntämme. Mitä oikeasti itse haluamme? Mikä saa meidät innostumaan ja lähtemään joka aamu tyytyväisenä töihin? Jos nykyinen rooli ei sitä enää täysin tarjoa, kannustan avoimesti miettimään yhtiön sisällä vaihtoehtoisia työtehtäviä. Lopputulos Susannan ja Nokian Renkaiden tapauksessa oli kaikkien osapuolien kannalta erinomainen”, kertoo Minnariikka Rajala Delficonilta.

Delficon

SUSANNA TUSA - lakiasiainjohtaja, Nokian Renkaat

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka tarjoaa mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Yhtiön tietotaito kumpuaa pohjoismaisista juurista ja arvomaailmasta. Henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin kehitettyjen renkaiden tavoitteena on kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Konserniin kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4700. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

MUITA MIELENKIINTOISIA

Novartis

Novartis

"Tavoitteena oli kunkin johtajan omien erityisten vahvuuksien hyödyntäminen ja uusien toimintamallien innovointi."

Vaasan Yliopisto

Vaasan Yliopisto

Valmennukset auttoivat vuorovaikutuksen ja yhteistyön kehittämisessä merkittävästi. Minnariikka fasilitoi kokonaisuutta taitavasti. Jäsensimme uutta maailmaa, keskustelimme yhteisestä tekemisestä ja rajapinnoista. Tapaamiset syvensivät ihmissuhteita ja vahvistivat luottamusta, Jari Kuusisto kertoo.